Tarina

Ville Suhonen on elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Vuodesta 1985 alkaen hän on ohjannut ja kirjoittanut yli 30 elokuvaa. Hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen menestyksekkään koko perheen seikkailuelokuvan ”Poika ja ilves” (1998) käsikirjoittajana ja toisena ohjaajana. Samana vuonna ilmestyi hänen esikoiskirjansa, elokuvan pohjalta toteutettu romaani ”Poika ja ilves”.

Uusimpia töitä ovat pasifisti Arndt Pekurisesta kertova ”Ikuiseen rauhaan” (2021), valtiovallan teloittamasta Martta Koskisesta kertova, parhaan dokumenttielokuvan Jussin ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saanut ”Ompelijatar” (2015), huikean yleisömenestyksen saanut luontodokumentti ”Metsän tarina” (2012), joka palkittiin Vuoden Ympäristöpalkinnolla, sekä jatkosodan aikaisista sotavankileireistä kertova palkittu ”Jäämarssi – Suomen matka-opas 1941-42” (2011).

Ville Suhoselta on ilmestynyt myös kolme nuorten romaania, yksi lasten kuvakirja, luontokirja ”Metsän tarina” (Maahenki), historiallinen tietokirja ”Ompelijatar – Martta Koskisen kuolema ja elämä” (Gummerus) sekä Vuoden luontokirja-ehdokkaana ollut ”Sammalhuone” (Maahenki). Hän oli myös yhtenä toimittajana elokuvantekijä Antti Peippoa käsittelevässä teoksessa ”Dokumenttielokuvan suuri tuntematon” (Aalto ARTS Books). Viimeisin teos on Helsingin pienintä hautausmaata käsittelevä ”Leposaari – Vilan” (SKS), johon Suhonen on kirjoittanut henkilöesseitä.

Vuonna 1983 ylioppilaaksi kirjoittanut Suhonen on opiskellut Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja teatteritiedettä vuosina 1984-1988 ja toiminut kriitikkona vuodesta 1986 alkaen. Ylioppilaslehden elokuva- ja kulttuuriarvostelijana Suhonen toimi vuosina 1988-1992.

Nykyään hän on myös Risto Jarva -seuran puheenjohtaja sekä elokuvateatteri Orionin ohjelmistoryhmän jäsen.

Ville Suhonen on syntynyt Helsingissä 23.6.1964, kasvanut Helsingin Herttoniemessä, pimputellut pianoa, pelannut jalkapalloa HerTossa, käynyt retkillä Viikissä, viettänyt kesiä Hämeessä ja syönyt savustettua lahnaa ja kukkoa viinissä pienestä pitäen. Nykyään hän jalkapalloilee elokuvatyöntekijöiden Liiton Woimassa ja asuu Vihdin Ruskelassa sekä Helsingin Merihaassa.

 

CURRICULUM VITAE

(s. 1964 Helsinki)
Ohjaaja-käsikirjoittaja-kirjailija

  • Ylioppilas 1983
  • Taidehistorian ja teatteritieteen opintoja Helsingin Yliopistossa 1984-88
  • Freelancetoimittaja ja -kriitikko vuodesta 1986- mm. Ylioppilaslehti, Filmihullu, LehtiSet, Teatteri-lehti, Helsingin Sanomat, Projektio, Filmaaja, Etelä-Suomen Sanomat, Lapin Kansa, Uusimaa, Hyvinkään Sanomat, Satakunnan Kansa.
  • Ylioppilaslehden elokuva- ja kulttuuriarvostelija vv.1988-1992
  • Risto Jarva -seuran puheenjohtaja 2016-
  • Uudenmaan taidetoimikunnan jäsen 2019-2020, puheenjohtaja 2021-2022
  • Cinema Orionin ohjelmistoryhmän jäsen 2019-
  • Jäsenyydet: Suomen elokuvaohjaajien liitto SELO ry., Elokuva- ja media-alan ammattilaiset ELMA ry., Suomen kirjailijaliitto ry., Suomen näytelmäkirjailijoiden liitto SUNKLO ry., Suomen arvostelijain liitto SARV ry..

PALKINNOT

  • Sadankomitean Rauhanpalkinto 2021 elokuvasta ”Ikuiseen rauhaan”
  • WWF:n Vuoden luontokirja-finalisti 2017: ”Sammalhuone”
  • Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiön tunnustuspalkinto 2017
  • Vihti-mitali 2016: ”pitkäaikaisesta työstä historian tietämyksen syventäjänä ja luonnon tarjoamien elämysten arvostajana”
  • Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2016: ”Ompelijatar”
  • Jussi-palkinto, paras dokumenttielokuva 2015: ”Ompelijatar”
  • Jussi-ehdokas, paras käsikirjoitus 2015: ”Ompelijatar”
  • Kotimaisen kilpailun erikoispalkinto, Tampereen elokuvajuhlat 2016: ”Ompelijatar”
  • Valtion laatutuki 2016: ”Ompelijatar”
  • Grand Prix + Best Direction, World Mountain Documentary Festival of Qinghai China 2014: ”Metsän tarina”
  • Vuoden ympäristöpalkinto 2013, Suomen luonnonsuojeluliitto: ”Metsän tarina”
  • Valtion laatutuki 2013: ”Metsän tarina”
  • Valtion laatutuki 2012: ”Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941-42”
  • Dokumenttielokuvasarjan pääpalkinto, Northern Character 2011, Murmansk: ”Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941-42”
  • Prix de la Connaissance et de la Protection de la Faune Europeénne, Fest.Int.du Film Animalier, Albert 2005: ”Siipi lumihohtoinen”
  • Kirjallisuuden Plättä-palkinto 2000: ”Poika ja ilves” -romaani
  • Useita kv. lasten- ja nuortenelokuvafestivaalien palkintoja, elokuvasta ”Poika ja ilves”, mm. Green Screen Award, Wildlife Europe 1999, Chicago Int. Children’s Film Festival 2000
  • Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1999: ”Poika ja ilves”
  • Valtion laatutuki 1999 ”Poika ja ilves”
  • Jussi-ehdokas, paras käsikirjoitus 1998: ”Poika ja ilves”
  • Jussi-kunniakirja, paras kotimainen elokuva (yleisön suosikki) 1998: ”Poika ja ilves”
  • Golden Gate -kunniamaininta, San Francisco Int. Film Festival 1997: ”Katoavat hetket
  • Slovakian kulttuuriministeriön palkinto, Ekotop Festival 1996: ”Katoavat hetket”
  • Valtion laatutuki 1996: ”Katoavat hetket”
  • Kotimaisen kilpailun pääpalkinto, Tampereen elokuvajuhlat 1996: ”Katoavat hetket”
  • Pronssipalkinto dokumenttisarjassa, Media & Message -festivaali 1996: ”Katoavat hetket”
  • Pronssipalkinto kotimaisten musiikkivideoiden kilpailussa 1993 : ”Pihi neito”
  • Kunniamaininta, International Video Danse Festival, Cannes 1992: ”Black + White”
  • Kettu-mitali, suomalaisen lyhytelokuvan kunniapalkinto 1990: ”Selviytyjät”.
  • Kunniamaininta Otavan F.E.Sillanpää -novellikilpailussa 1988
  • Useita Filmi- ja Videokuvaajien palkintoja amatöörielokuvista vv. 1983-85

FILMOGRAFIA

(ohjaajana ellei toisin mainita)

  • Pyhä yö (2022) lyhytelokuva 6′
  • Ikuiseen rauhaan (2021) dokumentti 80′
  • Ompelijatar (2015) dokumentti 93′
  • Metsän tarina (2012; käsikirj. + co-ohj.) dokumentti 75′
  • Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941-42 (2011) dokumentti 85′
  • Neljä matkaa Vantaanjoella (2007;co-käsik. + -ohj.) dokumentti 75′
  • Siipi lumihohtoinen (2004; käsikirj. + co-ohj.) dokumentti 55′
  • Matkalla kurkien kanssa (2002; käsikirj. + co-ohj.) dokumentti 55′
  • Rovasta rahjaksi (2001; käsikirj.) dokumentti 25’
  • Paratiisi kaupungissa (2000; co-käsikirj. + -ohj.) dokumentti 55′
  • Poika ja ilves (1998; 2. ohjaaja, käsikirj.) näytelmäelokuva 90’
  • Hämähäkkihuijaus (1997) näytelmäelokuva 30′
  • Pyhä lintu, onnen lintu (1996; käsikirj.) dokumentti 25′
  • Katoavat hetket (1995) dokumentti 34′
  • Kansainvälinen Lied-konsertti (1995) konserttitaltiointi 40’
  • Puhe lauluksi, sanat musiikiksi (1995) musiikkidokumentti 60′
  • Linnunratojen kansaa (1995) dokumentti 24′
  • Io (1994) musiikkivideo: Kaija Saariaho 5′
  • Future Feelers (1994; co-käsikirj.) luontoelokuvasarja 6 x 10’
  • Wild-Grown City – Villiintynyt kaupunki (1993) dokumentti 58′
  • Marea (1993) musiikkivideo: Magnus Lindberg 5′
  • Pihi neito (1993) musiikkielokuva: Värttinä 5′
  • Black & White (1992) tanssivideo: Mikko Kallinen 12′
  • Dolla (1992) musiikkivideo: Angelin tytöt 5′
  • Ylioppilaselämää (1990) dokumentti 20′
  • Selviytyjät (1990) dokumentti 27′
  • Silent City (1989) tanssivideo: Mikko Kallinen 15′
  • Ajattelija (1989) performanssifilmatisointi 6′
  • Helsinki. Arkkitehtuuri (1989) dokumentti 20′
  • Tapaus Kumenius (1989) dokumentti 52′
  • Viimeinen kaupunginosa (1988) dokumentti 16′
  • Funkiksen liekki (1988; apul.ohj.) dokumentti 40′
  • Kaupungin aika (1987) dokumentti 20′
  • Dream Mode (1986) näytelmäelokuva 16′
  • Paris, Breakfast (1985) näytelmäelokuva 20′

Elokuvia on myyty yli 90 maahan ja niitä on esitetty yli 100 festivaalilla.

 

BIBLIOGRAFIA

  • Leposaari – Vilan (2023) (toim. Satu Grünthal) (SKS Kirjat)
  • Dokumenttielokuvan suuri tuntematon – katseita Antti Peippoon (2020) (toim. Jouko Aaltonen–Satu Kyösola–Ville Suhonen) (Aalto ARTS Books)
  • Sammalhuone (2017) suomalaisten luontosuhteesta nyt, ennen ja tästä eteenpäin. Kuvat: Kai Fagerström (Maahenki)
  • Ompelijatar – Martta Koskisen kuolema ja elämä (2016) tietokirja (Gummerus)
  • Metsän tarina (2013) menestyselokuvaan perustuva luontokirja (Maahenki)
  • Källskär (2008) tietokirja kuulusta saaresta (valokuvia) (Ålands Konstmuseum)
  • Tuulensieppaaja (2005) romaani (Otava)
  • Poika ja ilves – paluu erämaahan (2003) romaani (Otava)
  • Poika ja ilves – Seikkailu erämaassa (1999) lastenkuvakirja (Otava)
  • Poika ja ilves (1999) romaani (Otava)
  • Italia (1988) novelli, antologiassa ”Turkoosinpunainen enkeli” (Otava)

Kirjoja on myyty yli 40 000 kpl.

MUUTA

  • Toisinajattelijat – poliittisia helsinkiläisnaisia 1920-40 -luvuilla (2016-2017) näyttely Helsingin kaupungintalon Virka-galleriassa, Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa.
  • Grand Tour 1939. Arkkitehti Esko Suhosen valokuvia Euroopasta viimeisinä rauhan kuukausina vuonna 1939. Galleria Laterna Magica.