Arndt Pekurisen omantunnon kujanjuoksu

Miksi ihmisiä teurastetaan jos kerran heitä ei syödä? sanoi Arndt Pekurinen usein perustellessaan kieltäytymistään aseista.

Suomen kuuluisin mielipidevanki eli lyhyen, kiihkeän elämän, eikä tinkinyt elämänkatsomuksestaan yhtään. Kun hän kieltäytyi tarttumasta aseisiin ja tappamasta vihollisia, hän joutui maanmiestensä teloittamaksi.

Arndt Pekurisen viimeisistä vaiheista on kirjoitettu ja keskusteltu vuosikymmeniä. Dokumenttielokuva Pekurisesta ei kuitenkaan voi keskittyä vain noihin muutamiin päiviin. Ikuiseen rauhaan on «antisotaelokuva». Se on samalla myös kommentti isänmaallisuuteen, joka Suomessa liitetään edelleen ensisijaisesti sotahistoriaamme ja jonka sankareita ovat toisia tappaneet ihmiset.

Pekurinen kieltäytyi aseista, koska vastusti väkivaltaa kaikissa muodoissaan. Hänen ehdottomuutensa oli johdonmukaista: hän halusi muutoksen lakiin. Uusi siviilipalveluslaki, ns. Lex Pekurinen, tulikin voimaan vuonna 1931, mutta ei ollut voimassa sodan aikana. Pekurisen ehdottomuus ei pettänyt tästäkään huolimatta.

Elokuva on syvästi yksilötarina miehestä, joka uskoo pienellä teollaan muuttavansa maailmaa, mutta samalla käy jatkuvaa kamppailua sisimpänsä kanssa siitä, mitä tekonsa tulevat merkitsemään hänen läheisilleen, vaimolleen ja lapsilleen. Pekuriselle itselleen elämä oli lopulta suuri pettymys.

Koska Pekurisesta ei ole jälkipolville jäänyt runsain mitoin materiaalia, kuvia ja kirjoituksia, elokuvassa tärkeimmiksi draaman rakentajiksi tulevatkin Pekurista lähellä olevat ihmiset. Pekurisen vaimo Aleksandra jakoi miehensä huolet ja vastoinkäymiset, mutta ei voinut niihin juuri vaikuttaa. Aleksandran Säde-tyttären tunnot elokuvassa perustuvat myös autenttisiin haastatteluihin ja kirjeisiin.

Näiden kautta välittyy kuva seurallisesta, välittömästä ja sydämellisestä miehestä, joka tykkäsi tanssia, leikkiä lasten kanssa, vitsailla ja kujeilla. Hän ei koskaan tuputtanut aatettaan läheisilleen, vaan piti sen yksityisasianaan.

Erityisen traagiseksi Pekurisen tarinan tekee se, että rauhan aate meni kaiken muun yläpuolelle hänen toimissaan, ja ristiriita julkisen aseistakieltäytyjän elämän, rauhanliikkeen keulakuvan, ja arkisen perhe-elämän välillä oli suuri. Hän näki väkivallan ja sotaisuuden vuosikymmenen kasvot ja oli onnellinen jo siitä, ettei joutuisi tappamaan ketään. Lopulta hän joutui kuitenkin pettymään, kun rauhanliike ei saanut ilmaa siipiensä alle. Hän koki itsekin olevansa turha uhri.

Tapahtumat 80 vuoden takaa ovat tuttuja yhä tänä päivänäkin eri puolilla maailmaa, väkivallan, yltyvän militarismin ja sotien vaikutusten repiessä ihmisten elämää.

Haluan kyseenalaistaa käsitykset, että Pekuriselle kävi kuten kävi, koska aika oli silloin toinen tai koska sodassa vallitsevat toiset lait. Pekurisen tarina on universaali ja ajaton. Hänet tuomittiin vankeusrangaistuksiin, koska valtio oli tehnyt sen helpoksi, ja hänet teloitettiin, koska päätösten takana olleet ihmiset olivat näin tarkoittaneet. Käskyketjuilla armeijan sisällä peitettiin vastuut.

Pekurinen leimattiin omana aikanaan suureksi pelkuriksi, mutta tänä päivänäkin aseistakieltäytymiseen liitetään samanlaisia miehisyyden menettämisen määritelmiä. Kieltäytyminen vaatii yhä edelleen rohkeutta, ympäri maailmaa.

IKUISEEN RAUHAAN ensi-illassa 9.7.2021.