TUUTELIN TARINA

Äskettäin edesmennyt Lieko Zachovalová oli pienenä mutta tärkeänä sivuhenkilönä myös ompelijatar Martta Koskisen elämässä. Elokuvaan ei Liekon osuus mahtunut, mutta kirjassani ”OMPELIJATAR – MARTTA KOSKISEN KUOLEMA JA ELÄMÄ” se kulkee monien muiden juonenkäänteiden rinnalla.

Martta oli hyvin perillä Liekon asioista ja tapasi tätä myös usein, varsinkin Hertta Kuusisen perheen asunnolla Messeniuksenkadulla ja myöhemmin jatkosodan aikana Topeliuksenkadulla. Isä Yrjö Leino oli vangittu joulukuussa 1940. Leinon morsian Hertta pidätettiin muutama päivä ennen jatkosotaa eikä voinut enää huolehtia ”holhokistaan”.

Liekon äiti Alli Simola oli eronnut Yrjö Leinosta jo muutaman avioliittovuoden jälkeen 1929. Samana vuonna äiti perusti kasvisravintolan Kansakoulukadulle, jossa asui tyttärensä kanssa. Lieko oli tuolloin kaksivuotias.

Elo-syyskuun vaihteessa 1941 Yrjö Leino siirrettiin Köyliön vankilasta satojen muiden poliittisten vankien kanssa Riihimäelle valmistautumaan lähtöön rintamalle Erikoispataljoonassa vaikka miinoja polkemaan jos ei muuhun suostuisi.

Martta kävi Riihimäen kasarmilla tapaamassa vanhaa toveriaan Viki Heikkistä ja siinä ohessa Yrjö Leinoa. Hertalle vankilaan kirjoitetussa kirjeessään hän kuvaili vierailuaan:

”Lieko oli myös siellä silloin. Se kaikki tuntui kuin unennäöltä, paljon tällä ajalla on tapahtunut, kaksi viikkoa sitten olivat Köyliössä ja nyt rintamalla. Pojat olivat muuten reippaita, eihän he muuta osaisikaan olla, oli vaan huvittavaa katsella kun he tuttavan tavatessaan nostivat lakkiaan epäsotilaallisesti.”

Martan kirje on päivätty 13.9.1941. Leino oli silloin jo karannut Riihimäeltä. Ehkä Martta tiesi täsmälleen, ettei Yrjö Leino ole missään rintamalla ja tarkoituksella valehteli, koska Hertta Kuusisen vankilakirjeet luettiin erityisen tarkkaan. Tai sitten hänelle tuli yllätyksenä, kun seuraavana päivänä Yrjö Leino saapui hänen asunnolleen Ilmarinkadulle. Siitä alkoi Leinon koko jatkosodan kestänyt piileskely.

Luultavasti välirauhan aikana, jonakin merkkipäivänä, otettiin tämä studiokuva, jossa Lieko ja Yrjö Leino ovat yhdessä.

Kesältä 1940 on Hella Wuolijoen Marlebäckin kartanolla otettu kuva, jossa Lieko on Hertta Kuusisen kanssa. Muistelmissaan Lieko kirjoitti myös kuvasta, jossa he ovat kaikki kolme.

 

 

 

 

 

 

Kun keväällä 1942 Hella Wuolijoen luo Jokelan kartanoon saapui desantti Kerttu Nuorteva, Marlebäckissä otetut valokuvat päätyivät pian Ratakadulle Valtiollisen poliisin haltuun. Kuvat toimitti Valpon toimistopäällikkö Kaarlo Löfvingille Wuolijoen siskon lastenhoitaja Rakel Laakso, joka oli Valpon soluttautuja.

Jatkosodan aikana Lieko asui äitinsä kanssa Abrahaminkadulla, mutta tilanne muuttui vaikeaksi, kun äiti antoi turvapaikan etsintäkuulutetulle tekniikan ylioppilaalle, Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran nuorelle sihteerille, Aimo Rikalle. Rikasta tuli Liekon mukaan hänelle kuin isoveli, mutta äiti valmisteli tytärtään varautumaan siihen, että jonain aamuna ovikello soi ja vieraat miehet tulevat hakemaan tämän.

Martan kirjeissä Hertta Kuusiselle korostuu selkeästi, kuinka paljon Martta näki vaivaa ja piti huolta nuorista, varsinkin isättömistä ja äidittömistä sodan keskellä. Liekosta hän käytti kirjeissä yleensä lempinimeä Tuuteli.

7.4.42

Tuutelin koulu menee aika hyvin. Hänellä oli välitodistuksessa keskiarvo 7. Se on aika hyvä saavutus niin nuorella. Ensi lukuvuonna hän sitten on abiturientti ja vasta – 15-vuotias. Se on harvinaista nykyään kun käydään kaksi vuotta yhtä luokkaa.

13.4.1942

Tuuteli on nyt tämän koulunuorisoa koskevan työvelvollisuuslain alainen, mutta tyttö on niin reippaan neitosen maineessa että häntä on pyydetty jo pariinkin paikkaan kesäksi apulaiseksi. (…) sen hän on sanonut, että astioita tiskaamaan hän ei mielellään rupea, mieluummin hän menee pellolle tai navettaan lantaa luomaan. Se veri, se veri! Isäntä oli vähän hymyillyt ja sanonut, että apu on sielläkin tarpeen mutta eiköhän sisätyöt ole keveämpiä. Mitähän sanovat kun tyttö tulee ja käy peltotöihin käsiksi niinkuin ainakin vanha tekijä, eivät he tiedä että tytössä on maatalousihmisen vikaa ja aika paljon sitä.

Kirjeessään Martta viittaa tietysti Liekon vanhempien koulutukseen. Yrjö Leino oli maatalousteknikko, agronomi, ja Alli Simola maatalousassistentti.

4.5.1942

Nyt kävi Tuuteli hakemassa kuvansa (Hertan vankilassa tekemän piirroksen), ihmetteli että onko hän tuon näköinen, minä vakuutin että olet. Kyllä hän oli siitä hyvin mielissään vaikka hän näyttää tulevan siinä isäänsä että mieluummin salaa tunteensa. Hän lähettää sinulle oikein paljon kiitoksia ja terveisiä. Kysyin häneltä, että pääsitkö luokaltasi. ”Tietysti” tuli niin itsetietoisen ponnekkaasti. 7.4. oli ollut keskiarvo. Tällä viikolla hän kai lähtee työpaikkaansa.

Lieko pääsi kesätöihin johtaja Sigurd Simonsenin Brusasin kartanoon Nikkilään.

20.7.1942

Tuuteli voi hyvin siellä maalla työpaikassaan. Hän auttaa emäntää keittiössä ja kasvitarhassa, hänen apunsa on siellä hyvään tarpeeseen sillä siellä on vain yksi apulainen, karjakko, toista eivät ole saaneet mistään, sillä se on niin yksinäistä paikkakunta ja myös ruotsalaista. Tuuteli on kovin lihonut ja kasvanut, mumminsa on siitä kovin hyvillään että tyttö vahvistuu, sillä onhan ensi talvi opintojen puolesta jännittävä kun hän on abiturientti. 

Pari päivää myöhemmin Lieko tuli käymään Helsinkiin. 23.7. ovikello soi Abrahaminkadun asunnossa kello kuusi aamulla. Yöllä oli Arnold Salminen kuollut Ratakadulla kuulusteluissa saamiinsa vammoihin. Hän oli ehtinyt kuitenkin jo paljastaa ison joukon vastarintatoiminnan jäseniä. Valpon operaatiossa pidätettiin 59 ihmistä.

Kotietsinnässä poliisit takavarikoivat mm. ”eteisen pöydältä Lieko Tuuli Leinon käsilaukun jossa oli muistilehtiö merkintöineen, Yrjö Leinon vankilasta tyttärelleen Lieko Tuuli Leinolle lähettämiä kirjeitä, kaksi Hertta Kuusisen Lieko Tuuli Leinolle lähettämää kirjettä”. Viisisivuinen takavarikointiluettelo mainitsi myös Aimo Rikan toimittaman maanalaisen Humanité-lehden kopiot.

Lieko, Rikka ja Simola vietiin Ratakadulle. Lieko kirjoitti muistelmissaan:

”Siellä minut istutettiin tuolille erään huoneen nurkkaan ja käskettiin pysyä siinä liikkumatta. Joskus päivällä minulle tuotiin annos kuorimattomia perunoita ja silakoita, johon en edes koskenut. En muista mihin aikaan tumma kähärätukkainen kuulustelija tuli kyselemään minulta, keitä äidin luona kävi vieraisilla. Enhän minä tiennyt keitä meillä kävi, ei äidillä ollut tapana esitellä minulle tuttaviaan.”

Lieko muistelee, että kuulustelijana olisi toiminut Freedy Kekäläinen, mutta pöytäkirjan mukaan kyse oli etsivä Erkki Kuosmasesta, joka laati ”Ilmoituksen” asiasta vasta viikkoa myöhemmin. Siinä hän kertoo keskustelleensa tuttavallisesti Liekon kanssa ”ennen hänen poispääsyään virastolta klo 17”. Ensisijaisesti kysyttiin Yrjö Leinosta ja Hertta Kuusisesta.

Kuosmanen mainitsee ilmoituksessaan, että ”Lieko Leino ei sanonut pitävänsä isästään, vaikka isä onkin ylpeä hänestä ja muistaa häntä, koska on siksi paljon ollut yhdessä äitinsä kanssa. Ne kerrat, jotka kykenee laskemaan, jolloin isänsä on käynyt äitiään tapaamassa, ovat olleet eripuraisuuden täyttämiä.”

Lopuksi Kuosmanen toteaa:

”Lieko Leino on aivan omalaatuinen, pikkuvanha ja ponteva nuori neiti, mutta toisaalta taasen herkkä, ja ilmoittaa hän allekirjoittaneelle, jos kuulee jotain isästään.”

Kuosmasella oli ikäviä muistoja etsintäkuulutetuista. Huhtikuussa 1941 hän oli tullut pidättämään Aimo Rikkaa tämän asunnolleen, mutta kotietsinnän aikana Rikka oli onnistunut pakenemaan. Vielä vakavampi takaisku sattui saman vuoden lokakuussa, kun hän jäljitti etsityimmän vastarintasabotöörin, Veikko Pöystin, olinpaikan Marjatantalolla Vilhovuorenkadulla. Pidätysyrityksen aikana Pöysti ampui Kuosmasta ja pakeni. Tämän jälkeen Kuosmanen keskittyi entistä päättäväisemmin vastarintatoiminnan kukistamiseen.

Äidin pidätyksen jälkeen Liekosta huolehti mm. Yrjö Leinon äiti Mandi, joka oli Hertan äidin Saima Kuusisen nuoruuden toveri työväenriennoissa. Käytännössä Lieko oli kuitenkin omillaan.

Kesän 1942 pidätysaallon jälkeen Liekoa ei Martan kirjeissä enää mainita. Osasyy oli tietysti, että Lieko lähti elokuun ensimmäisenä päivänä Inarin matkailumajalle myyntikassanhoitajaksi. Mutta tilanne oli muutenkin muuttunut. Martta kirjoitti Hertalle yhä useammin, sillä Yrjö Leinon olinpaikka oli paljastua monesti, ja Martta oli ryhtynyt yhdeksi viestinviejäksi kiinnijääneiden tilalle. Kirjeissä oli piiloviestejä Hertalle, joita on kuitenkin vaikea tulkita tarkasti jälkikäteen.

Alli Simola tuomittiin joulukuussa 1942 kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja passitettiin Hämeenlinnan naisvankilaan. Aimo Rikka tuomittiin kuolemaan, kunnes Ryti armahti hänet kesällä 1943.

Valpon miehet eivät saaneet tietää, että Liekokin oli omalla tavallaan jo osallistunut vastarintatoimintaan. Hän oli piirtänyt Humanité-lehden logon.

Erkki Kuosmanen ei saanut Yrjö Leinoa kiinni, mutta joulukuussa 1942 hän pidätti Martta Koskisen. Kuosmanen oli todennäköisesti vaikuttamassa siihen, että Martan kollega ja asuintoveri Saimi Turunen ryhtyi lopulta Valpon ilmiantajaksi. Valpon lausunnot sotaylioikeudelle Martan oikeudenkäynnissä pohjautuivat pitkälti Kuosmasen ja toisen etsivän Vilho Vesterisen laatimiin kotietsintöihin. Kun oikeudenkäynti alkoi, ja Kuosmasta olisi kaivattu valaehtoiseen kuulusteluun, tämä oli lähtenyt ulkomaille pariksi kuukaudeksi eikä ikinä joutunut tuomarien tentattavaksi kertomaan tarkemmin varsin sekavasta todistusaineistosta, joka lopulta vaikutti ratkaisevasti Martta Koskisen kuolemantuomioon.

Lieko Leinosta tuli ylioppilas kesällä 1943. Vuonna 1948 tuli Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton vieraaksi Helsinkiin tšekkiläinen Marcel Zachoval. Kuukautta aikaisemmin oli kommunistipuolue ottanut vallan Tšekkoslovakiassa. Lieko ja Marcel tapasivat ja menivät pian naimisiin.