99 vuoden legenda

Ompelijatar -elokuva esitetään jälleen televisiossa 2.4. 2017.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elokuvasta olen kyennyt jo ottamaan etäisyyttä. Sen jälkeen ovat syntyneet kirja ja aihetta sivuava näyttely. Millaisia tunteita ja kysymyksiä nämä kaikki ovat yleisössä herättäneet? Miten tekijää on lähestytty?

Esityskierroksella joukkotilaisuuksissa kysymykset liittyivät lähinnä yksityiskohtiin. Kirja ja ehkä vielä selvemmin Helsingin kaupungintalon Virka-gallerian Toisinajattelijat -näyttely lisäsivät monipuolisempia yleisön reaktioita. Monet tulivat kysymään ja haastamaan, ehkä siksi että aihe laajentui yhä enemmän aikakauden kuvaukseksi. Eniten ihmisiä hämmästytti se, miten tästä puolesta ei Suomessa juuri ollut kerrottu ja miten laajaa salaisen poliisin urkinta oli. 1920-luku ei ollutkaan niin iloinen ja 1930-luku kultainen kuin kirjoista ja lehdistä oli tottunut lukemaan.

Monet kirjoittivat mielipiteensä näyttelyn vieraskirjaan. Vieraskirja on armoton luomaan mielikuvia. Jos edellinen kävijä on laittanut nimensä viereen sydämen kuvan, provosoiko se härskiä merkkiä suunnitellutta toteuttamaan aikeensa.

Niitä, jotka näyttelystä närkästyivät, oli paljon, mutta vieraskirjaan ei ole montaa erityisen poikkipuolista sanaa päätynyt. Joillekin oli loukkaus rakentaa tällainen näyttely tällaisena vuonna kyseiselle paikalle. Toisen mielestä se oli siviilirohkeutta. Tätä rohkeutta kommentoi kolmas: ”sotiemme veteraanit kiittävät, v***u, s**tana”.

Read More

Toisinajattelijoiden keskellä

Kun tekee elokuvan ja kirjan jälkeen saman aiheen tiimoilta vielä näyttelyn, saa väistämättä vastata lisäkysymyksiin.

Minulla ei ole vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin ”miksi?”. Kun tarjosin näyttelyä Helsingin kaupungin Virka-gallerialle, olin viimeistelemässä Ompelijatar-elokuvaani. Kirja oli siinä vaiheessa vasta kehitteillä.

Perusajatukseni oli kuitenkin selvä. Näyttely ei olisi Ompelijatar-näyttely, vaan yhteisön tarina. Martta Koskisen elämää tutkiessani perehdyin samalla kymmeniin muihin lähes vastaavanlaisiin elämiin, mutta niin elokuvan kuin kirjankin kohdalla on aina sidottu tiettyihin dramaturgian lakeihin. Näyttelyssä tila ja materiaali antavat ihmeellisen vapauden.

Kun kävijä saapuu Toisinajattelijat -näyttelyyn, Helsingin tutut paikat muuttuvat uudenlaisiksi, niitä katsoo uudesta näkökulmasta, ne voivat olla pelottavia, ahdistavia, paranoidi ilmapiiri valtaa. Mutta samalla siellä on kuvia, jotka kertovat nuoruudesta. Niiden kuvien kautta avautuu ainakin itselleni visio, että vaikka tuhansilla ihmisillä kyse oli työstä ja taistelusta, niin yhteisöllisyyden avulla elämä kuitenkin saattoi näyttäytyä välillä juuri sellaiselta kuin me haluamme omankin nuoruuden ajan muistaa: täynnä toiveita ja unelmia.

Virka-galleria (kuva: Patrik Rastenberger)

Kirjailija Anna Kortelainen piti avajaisissa sykähdyttävän puheen:

Arvoisa avajaisväki, parahimmat näyttelyntekijät, etenkin Ville!

Oletteko huomanneet, että kun perehdymme menneiden vuosikymmenten ja vuosisatojen radikaaleihin ihmisiin, ajattelemme monasti, että heissä on ajatonta tuttuutta. He jotka ovat ajaneet ihmisoikeuksia tai kansanvaltaa tai ilmaisuvapautta, tuntuvat sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa löytyisi paljon juteltavaa ja kysyttävää. Sen sijaan menneisyydessä mellastaneista konservatiiveista on tullut historian klovneja: miten kukaan onkaan voinut moisella traagis-koomisella tavalla vastustaa edistystä ja ihmisen asiaa?

Read More