TUUTELIN TARINA

Äskettäin edesmennyt Lieko Zachovalová oli pienenä mutta tärkeänä sivuhenkilönä myös ompelijatar Martta Koskisen elämässä. Elokuvaan ei Liekon osuus mahtunut, mutta kirjassani ”OMPELIJATAR – MARTTA KOSKISEN KUOLEMA JA ELÄMÄ” se kulkee monien muiden juonenkäänteiden rinnalla.

Martta oli hyvin perillä Liekon asioista ja tapasi tätä myös usein, varsinkin Hertta Kuusisen perheen asunnolla Messeniuksenkadulla ja myöhemmin jatkosodan aikana Topeliuksenkadulla. Isä Yrjö Leino oli vangittu joulukuussa 1940. Leinon morsian Hertta pidätettiin muutama päivä ennen jatkosotaa eikä voinut enää huolehtia ”holhokistaan”.

Liekon äiti Alli Simola oli eronnut Yrjö Leinosta jo muutaman avioliittovuoden jälkeen 1929. Samana vuonna äiti perusti kasvisravintolan Kansakoulukadulle, jossa asui tyttärensä kanssa. Lieko oli tuolloin kaksivuotias.

Elo-syyskuun vaihteessa 1941 Yrjö Leino siirrettiin Köyliön vankilasta satojen muiden poliittisten vankien kanssa Riihimäelle valmistautumaan lähtöön rintamalle Erikoispataljoonassa vaikka miinoja polkemaan jos ei muuhun suostuisi.

Martta kävi Riihimäen kasarmilla tapaamassa vanhaa toveriaan Viki Heikkistä ja siinä ohessa Yrjö Leinoa. Hertalle vankilaan kirjoitetussa kirjeessään hän kuvaili vierailuaan:

”Lieko oli myös siellä silloin. Se kaikki tuntui kuin unennäöltä, paljon tällä ajalla on tapahtunut, kaksi viikkoa sitten olivat Köyliössä ja nyt rintamalla. Pojat olivat muuten reippaita, eihän he muuta osaisikaan olla, oli vaan huvittavaa katsella kun he tuttavan tavatessaan nostivat lakkiaan epäsotilaallisesti.”

Read More

99 vuoden legenda

Ompelijatar -elokuva esitetään jälleen televisiossa 2.4. 2017.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elokuvasta olen kyennyt jo ottamaan etäisyyttä. Sen jälkeen ovat syntyneet kirja ja aihetta sivuava näyttely. Millaisia tunteita ja kysymyksiä nämä kaikki ovat yleisössä herättäneet? Miten tekijää on lähestytty?

Esityskierroksella joukkotilaisuuksissa kysymykset liittyivät lähinnä yksityiskohtiin. Kirja ja ehkä vielä selvemmin Helsingin kaupungintalon Virka-gallerian Toisinajattelijat -näyttely lisäsivät monipuolisempia yleisön reaktioita. Monet tulivat kysymään ja haastamaan, ehkä siksi että aihe laajentui yhä enemmän aikakauden kuvaukseksi. Eniten ihmisiä hämmästytti se, miten tästä puolesta ei Suomessa juuri ollut kerrottu ja miten laajaa salaisen poliisin urkinta oli. 1920-luku ei ollutkaan niin iloinen ja 1930-luku kultainen kuin kirjoista ja lehdistä oli tottunut lukemaan.

Monet kirjoittivat mielipiteensä näyttelyn vieraskirjaan. Vieraskirja on armoton luomaan mielikuvia. Jos edellinen kävijä on laittanut nimensä viereen sydämen kuvan, provosoiko se härskiä merkkiä suunnitellutta toteuttamaan aikeensa.

Niitä, jotka näyttelystä närkästyivät, oli paljon, mutta vieraskirjaan ei ole montaa erityisen poikkipuolista sanaa päätynyt. Joillekin oli loukkaus rakentaa tällainen näyttely tällaisena vuonna kyseiselle paikalle. Toisen mielestä se oli siviilirohkeutta. Tätä rohkeutta kommentoi kolmas: ”sotiemme veteraanit kiittävät, v***u, s**tana”.

Read More

Toisinajattelijoiden keskellä

Kun tekee elokuvan ja kirjan jälkeen saman aiheen tiimoilta vielä näyttelyn, saa väistämättä vastata lisäkysymyksiin.

Minulla ei ole vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin ”miksi?”. Kun tarjosin näyttelyä Helsingin kaupungin Virka-gallerialle, olin viimeistelemässä Ompelijatar-elokuvaani. Kirja oli siinä vaiheessa vasta kehitteillä.

Perusajatukseni oli kuitenkin selvä. Näyttely ei olisi Ompelijatar-näyttely, vaan yhteisön tarina. Martta Koskisen elämää tutkiessani perehdyin samalla kymmeniin muihin lähes vastaavanlaisiin elämiin, mutta niin elokuvan kuin kirjankin kohdalla on aina sidottu tiettyihin dramaturgian lakeihin. Näyttelyssä tila ja materiaali antavat ihmeellisen vapauden.

Kun kävijä saapuu Toisinajattelijat -näyttelyyn, Helsingin tutut paikat muuttuvat uudenlaisiksi, niitä katsoo uudesta näkökulmasta, ne voivat olla pelottavia, ahdistavia, paranoidi ilmapiiri valtaa. Mutta samalla siellä on kuvia, jotka kertovat nuoruudesta. Niiden kuvien kautta avautuu ainakin itselleni visio, että vaikka tuhansilla ihmisillä kyse oli työstä ja taistelusta, niin yhteisöllisyyden avulla elämä kuitenkin saattoi näyttäytyä välillä juuri sellaiselta kuin me haluamme omankin nuoruuden ajan muistaa: täynnä toiveita ja unelmia.

Virka-galleria (kuva: Patrik Rastenberger)

Kirjailija Anna Kortelainen piti avajaisissa sykähdyttävän puheen:

Arvoisa avajaisväki, parahimmat näyttelyntekijät, etenkin Ville!

Oletteko huomanneet, että kun perehdymme menneiden vuosikymmenten ja vuosisatojen radikaaleihin ihmisiin, ajattelemme monasti, että heissä on ajatonta tuttuutta. He jotka ovat ajaneet ihmisoikeuksia tai kansanvaltaa tai ilmaisuvapautta, tuntuvat sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa löytyisi paljon juteltavaa ja kysyttävää. Sen sijaan menneisyydessä mellastaneista konservatiiveista on tullut historian klovneja: miten kukaan onkaan voinut moisella traagis-koomisella tavalla vastustaa edistystä ja ihmisen asiaa?

Read More

Ompelijattarelle Jussi

Ompelijatar oli Jussi-ehdokkaana neljässä kategoriassa: paras dokumentti, paras käsikirjoitus (Ville Suhonen), paras leikkaus (Tuuli Kuittinen) ja paras äänisuunnittelu (Pietari Koskinen).

Tämä oli toinen kerta Jussien historiassa, kun dokumentilla on näin monta ehdokkuutta. Edellinen tapaus oli Jouko Aaltosen Kenen joukoissa seisot vuonna 2007. Dokumentille myönnetty ehdokkuus parhaasta käsikirjoituksesta on myös harvinaisuus; ensimmäisen kerran sen sai John Webster v. 2009 elokuvasta Katastrofin aineksiaJussi ja pojat

Kuten em. elokuville, myös tänä vuonna useasta ehdokkuudesta vain yksi realisoitui palkinnoksi. Parhaan dokumenttielokuvan Jussin jakaneet Riku Rantala ja Tunna Milonoff antoivat tekijöille ja elokuvalle #maximumrespect.

Palkinnonjaon voi katsoa täältä.