Läskisoosi

Siis eihän mikään muu ruokalaji aiheuta Suomessa niin paljon intohimoja kuin läskisoosi. Ei mikään maksalaatikko tai mämmi kykene määrittämään kokonaista ruokakulttuuria. Läskisoosi pystyy.

Ostin kaupasta Jalostajan purkin, jossa luki Sianlihakastike. Pienellä präntillä nimen alla luki ruotsiksi ”fläsksås”. Keskustelisin mielelläni Jalostajan markkinointipäällikön kanssa, miksi ruoan ”aito” suomalainen nimi on sensuroitu. Mutta onko läskisoosi niin suomalainen ruoka kuin annetaan ymmärtää? Vai tuleeko se sittenkin Ruotsista, Vaahteramäestä tai Melukylästä, veripaltun ja sianpääsyltyn jumalaisesta herkkulaarista?

Jalostaja

1920-30 –luvuilla yleisimmät ruoat olivat hernekeitto, silakkalaatikko ja läskisoosi. Perunalla, läskisoosilla ja pottuvoilla kansakunta on elänyt ja lihaksensa hankkinut. Se on juuri sitä ruokaa, mitä Arto Paasilinnan Suomi syö, ei mitään muuta. Tai jos vielä väskynäsoppaa siihen päälle.

Kun suomalaisella keskustelupalstalla pyydettiin äänestämään nykyajan ruokailutavoista, voiton vei ”Kunnon pihvi ja paistinperunat.”. Yhtenä ehdokkaana oli ”Perunat ja läskisoosi – kaikki muu on homoilua!” Jostain syystä se ei saanut lainkaan kannatusta. Olisiko siis sittenkin ehdokkaana pitänyt olla sianlihakastike tai porsaankylkikastike? Ehkäpä jopa porsasvelouté?

Nykyään on silti myös niitä, jotka haluavat ylpeillä asialla. Tuusula on nimennyt läskisoosin paikkakunnan perinneruoaksi. Suomalainen klubi mainostaa itseään paikkana, joka on läskisoosin todellinen koti. Läskisoosia lautasella – olut raikastaa ja ryyppy piristää. Ravintola Oiva kehaisee myös omaa läskisoosiaan ja että sitä on aina listalla.

Jos nykypäivän vanhukset ovat lapsena saaneet tuhdisti läskisoosia, niin onko heillä mennyt paremmin kuin meillä. Meidän sukupolvi on syönyt leikkikoulussa juustokeittoa ja jauhemaksaperunalaatikkoa. Mutta saihan siellä toisaalta myös silakkalaatikkoa. Mutta ei vaan läskisoosia.

Yliopiston ruokalassakaan ei kyseistä herkkua näkynyt. Burgundinpata oli ruokien aatelia, joka seuraavana päivänä muuntui venäläiseksi lihapadaksi ja tuonnempana, kolmen päivän kypsymisen päätteeksi, juustoiseksi lihapadaksi. Niinhän sitä sanotaan, että läskisoosikin paranee vanhetessaan.

Otetaan
siansivua (400g)
sipulia (1-2)
voita
jauhoja (3 rkl ruis tai vehnä)
pippuria (mauste tai musta)
suolaa
vettä
Lisäksi tarvitaan valurautapannu ja paksupohjainen kannellinen kasari

Valmistusohjeet selvinnevät jo tuosta raaka-ainelistasta. Tosin Olli Ihamäki kehottaa seoksen kiehahtaa kerran ja sitten vähentämään voimaa levystä niin, että kastike harvakseltaan vain ”hymyilee”. Mutta kaikkihan me tiedämme, että Ihamäki jaksaa aina olla besserwisserinä näissä ruoka- (ja liikenne-) asioissa. Mitä se ”hymyileminen” läskisoosiin kuuluu? Siispä kukin valmistelee kastikkeensa kuten haluaa, kunhan tekee sen hitaasti. Kastike suurustuu kun vettä lisätään vähitellen ja vatkataan kauhalla jatkuvasti. Itse en lisäisi iisalmelaista tähän keitokseen, vaikka savolaiset aina niin vaativatkin. Lasiin se kyllä sopii.

Kuten Vivi-Ann Sjögren sanoo, ”tänä päivänä läskisoosi ei enää ole läskisoosia, se on kannanotto”.